lauantai 10. elokuuta 2013



KYLÄTALON KUNNOSTAMINEN



Vesuri-ryhmä ry on myöntänyt Liesjärven kyläseuralle avustuksen kylätalon kunnostusta varten.
Rahat tulevat EU:lta, maaseudun kehittämisvaroista yleishyödylliseen investointihankkeeseen.

Hankkeen kustannusarvio on n. 33 000 euroa, johon saadaan tukea 50%. Yksityisen rahoituksen osuudesta (50%) 12,5% on oltava omaa rahaa, loput (37,5%) voidaan korvata talkootyöllä.

Tarkoitus on uusia rakennuksen ulkovuoraus, rakentaa sadevesien viemärijärjestelmä sekä vaihtaa vanha lämmityskattila uuteen. Hankkeen toteuttamisaikaa on vuoden 2014 loppuun saakka.

Kylätalo on valmistunut v. 1896. Sen rakensivat kyläläiset itse Liesjärven ja Suojärven kylien kansakouluksi.  Myöhemmin kunta lunasti sen itselleen ja otti vastuun sen toiminnasta. 1950-luvulla koulu peruskorjattiin ja laajennettiin. 

Koulutyön ohella talo on ollut kyläläisten toimintojen keskus; kokoukset, juhlat sekä seurakunnan ja yhdistysten tilaisuudet pidettiin koululla, harrastustoimintaa unohtamatta.

Liesjärvellä pidettiin koulua satakymmenen vuotta. Kun koulu lakkautettiin, oli kyläläisten yhteinen tahto, että kyläseura ostaa koulukiinteistön ja tekee siitä kylätalon, jossa kyläläisten yhteiset toiminnot voivat jatkua entiseen tapaan.

Ulkovuoraus on tarkoitus uusia  kesän 2014 aikana. 

Talkoot aloitettuun suunnittelulla ja puutavaran varastoinnin merkeissä tiistai-iltana 16.7.2013. 

Ensimmäisellä varsinaisena talkoo kertana lauantaina 20.7.2013 paikalle oli saapunut monta ahkeraa rukkasparia ja ei aikaakaan kun takaseinältä alkoivat irtoamaan vanhat vaaleanpunaiset paneelit.


Talkoita jatkettiin keskiviikkoiltana 24.7.2013. Silloin piti jo rakentaa telineitä että päästiin ylemmäs. Paneleiden alla oli tervapaperi joka on ollut tuohon aikaa paremminkin tervapahvia, sillä se oli varsin vahvaa tavaraa.




Tervapahvin alta paljastui talon hirsirunko ja alkuperäinen väri joka on ollut keltainen.

Ja komeaa hirsipintaahan sieltä takaseinältä paljastui.

Sunnuntaina 28.7.2013 uuden ulkoverhouksen laitto alkoi tuulensuojalevyjen asentamisella. Näin saadaan parannettua myös rakennuksen energiataloutta.

Tuulensuojalevyjen päälle naulattiin aluslaudat joiden avulla paneelin alle jää vanhasta seinästä puuttunut tuuletusrako.
Ja eikun uutta pohjamaalattua paneelia seinään. Ilta aurinko kultasi seinän maanantai-iltana 29.7.



Ilta-aurinko kultasi jo seinää.

 Siitä se uusi ja komea ulkovuoraus nousee. Toteaa talkooporukka.
Lauantaina 3.8.2013 siirryttiin huonoimmassa kunnossa olevalle etuseinälle. Tällä seinällä edelliset ulkoverhouksen tekijät olivat oikaisseet ja jättäneet alle toisen kerroksen paneelia. Purkutöissä oli siis tupla työ.
Tässä kuvassa näkyy tuolla telineiden korkeudella alta löytynyt tumman punainen vanha paneelikerros. Alla ollut paneeli oli todella tiukkasyistä ja pihkaista mäntyä.
 Etuseinällä oli myös runsaasti pintaan vedettyjä sähköjohtoja jotka otettiin varovasti irti ja siirrettiin syrjään odottamaan uutta seinää. Iltapäivällä päästiin "nauttimaan" kesähelteestä ja hiki virtasi auringon paahteessa.

"Yläluokan" päätyseinää purettaessa lauantaina 10.8.2013 tuli yläosassa vastaan vanhan paneelin alta pystylaudoitus. Yläosaa ei päästy vielä purkamaan pääskysen pesän vuoksi. Odotetaan siis pari viikkoa että poikaset ovat lähteneet ja tehdään sillä välin toisia seiniä.
"Alaluokan" osa rapuista lähtien on 50-luvulla tehtyä puurunkoista seinää jossa on vanhoista betonilaudoista tehty vinolaudoitus.
 Takaseinä alkaa olla ikkunalaudoituksia ja räystään alusia vaille valmis.

 Ei tuo vaalea värikään niin pahalta näytä vanhan pinkin seinän jälkeen.

 "Alaluokan" seinässä komeilee jo tuulensuojalevyt ja päätyseinästä on kohta vanha laudoitus purettu.
 Valmista tulee kun on kunnon joukko ahkeria rukkaspareja työmaalla. Sade antoi meille lauantaina 17.8.2013 aikaa iltapäivälle asti ennen kuin taivas kasteli talkoolaiset ja työmaan.
 No pitää sitä välillä ihailla kättensä jälkiä ja parantaa maailmaa ettei ala liikaa työltä maistumaan...
Ja siitä taas alkaa nousemaan panelointi yhdelle seinälle.

Ja seinä saatiin paneloitua räystäälle asti seuraavalla talkoo kerralla 24.8.2013.

Myös ovisyvennös saa uudet paneelit.

31.8.2013 yläluokan päätyseinälle nostettiin panelit ala ikkunoiden yläpuolelle.

7.9.2013 alaluokan päätyseinä sai paneloinnin jo melko korkealle.

 14.9.2013 yläluokan seinä sai panelit ylös asti. Aurinko paistoi vielä varsin lämpimästi ajankohtaan nähden.
 Ja muonitus puolesta vastasi Paula mobiiligrillinsä kanssa.
 Alaluokan päätyseinä odottaa telineitä yläluokan päätyseinältä että panelointia päästään jatkamaan.
 Ja taas yhdeltä seinältä saa vanhat paneelit kyytiä...
 Ja eikun tuulensuojalevyä taas seinään että päästään paneloimaan.
 Upetttajien asunnon sivuseinältä löytyi taas toinenkin paneelikerros alta. Tupla purkutyö siis taas tiedossa.


21.9.2013 päästiin taas paneloimaan uutta seinää


28.9.2013 etupuoli oli jo paneloitu




5.10.2013 Talkoot jatkuivat takasivulla.



2.11.2013 oli vielä sen verran keliä että päätyseinään saatiin reilu metri paneloitia lisää.


 Talkoot polkaistiin käyntiin kevään 2014 osalta 26.4.2014. Telinelankut olivat kevät auringon kuivattamia ja mukavan keveitä. Päätyyn laitettiin räystään alle laudoitukset ja ikkunanpielilaudat.


Laudoituksen purku taas jatkui takaseinällä. Kuvassa taustalla oleva seinä on vanhaa osaa ja vasemmalla kuvasta ulospäin tuleva 50-luvulla tehtyä laajennusosaa. Vanhassa seinässä vasemmalla puolella näkyvä keltainen panelointi on vanhan eteisen sisäseinää ja punainen panelointi ulkoseinää. Vanhan eteisen seinä on lähtenyt keltaisen ja punaisen paneloinnin välissä olevasta raosta. Eteinen on ollut muistikuvien mukaan n. 3m syvä ja sisälle käynti on ollut nykyisen jumppasalin oven kohdalta.


Seinään tiiviisti tehdyt betoniraput olivat juoksuttaneet vettä seinän väliin ja lahottaneet seinää. Pienen sahailun jälkeen kuitenkin löytyi kovaa puuta. Kuvasta näkee rossipohjan rakenteen: Alimmasta hirrestä lähtee rossipohjan niskaset joiden päällä on poikkipäin lankut jotka kannattelevat rossipohjan pohjalankkuja. Eristeenä on vahva kerros sammalta ja muuta tavaraa.



Laina Kuuselan arkistosta löytyi kuvat koulusta ennen 50-luvulla tehtyä remonttia. Tuolloin julkisivu on ollut tulotielle päin ja keskellä on ollut harjakattoinen eteinen. Panelointia purkaessa löytyi tuo eteisen oikeanpuoleisen seinän paikka joka erottuu ylemmistä kuvista keltaisen ja punaisen paneelin rajana. Ylemmässä kuvassa mäntyjen välissä näkyy kaivokoppi ja vasemmalla näkyy myös vanha saunarakennus.


Kuuselan Lainan arkistosta on myös tämä kuva jossa koulu on kuvattuna ilmeisesti aika pian laajennuksen jälkeen.


3.5.2014 alkoi tuulensuoja levytys opettajien asunnon seinällä ja alaluokan ikkunat saivat pielilaudat.




17.5.2014 Päästiin jo maalaamaan yläluokan päätyseinää. Alaluokan etuseinän räystään alusia laudoitettiin ja opettajien asuntolan seinän tuulensuojalevytys tehtiin loppuun. Laudoituksen aluslautojakin päästiin laittamaan paikalleen.



Räystään alusiin ja ikkunanpieliin valkoista maalia ja seinään lopullinen väri pintaan. Yksi maalari näyttäisi olevan jo torkahtanut telineille maalipurkki käsi pystyssä. Kyljen kääntö pitää tehdä tuolla telineillä nukkuessa sitten harkiten..




Tuulensuoja levyjä seinään. Tämä seinä olikin aika rikkonainen usean ikkunan takia.







Sitten laitettiin korkeudet kohdalleen ja aluslautoja uudelle seinälle tuulensuojalevyn päälle.

Räystäiden alle laitettiin kattotuolin sivuihin 50 x 50 rimat ja niihin  naulattiin aina kattotuolin välin mittaiset laudat rakolaudoitukseksi. Näin vanhoja aluslautoja ei tarvinnut alkaa raapimaan puhtaaksi.



Opettajien päädyn seinä on viimeinen ja sitä päästiin jo purkamaan alhaalta. Tälläkin seinällä oli tuplapanelointi. Kuvassa näkyy vanhan eteisen seinien paikat ja ikkunan alla vanha oviaukon paikka.

 24.5.2014 alkoi jo nousemaan uutta panelointia opettajien siiven sivuseinälle. Hirsiseinä oli aika mutkainen kuten kuvasta näkyy.




 Seinä alkoi kylpeä jo ennen puolta päivää auringossa ja lämpötila oli puhtaasti helteen puolella.
  


24.5.2014 talkoot lopetettiin klo 14.00 n. 30 asteeseen nousseen helteen vuoksi. Panelointi saatiin tehtyä hikisestä kelistä huolimatta jo ikkunoiden ylälaidan tasolle.



31.5. 2014 talkoo kerran jäljiltä opettajien puolen seinä oli saatu paneloitua ylös asti ja päädyssä purkutyöt olivat edenneet.


7.6.2014 jatkettiin päädyn purkamista ja tehtiin räystään alusia. Myös valmista seinää sekä räystään aluslautoja maalailtiin. Tämä on nyt siis viimeinen seinä ja talo on kierretty kun tähän seinään saadaan paneelit.


Räystään alle tuleviin lautoihin vedettiin valmiiksi kerros maalia nyt kun se oli vielä helppoa lautojen ollessa irrallaan.

Juomatauko pihakuusen varjossa. Taukoa pidettäessä huomattiin kuusen alkavan kuivua ja mietittiin miten se saadaan kaadettua tulevaisuudessa.



Kellon lähestyessä neljää alkoi kerääntymään ukkospilviä taivaalle ja kauempaa kuului jo jyrinää. Oli siis aika kerätä laudat kasalle ja työkalut mukaan.

 Näytetään 14.06.2014_2.jpg

14.6.2014 Talkookerralla tähyiltiin päätyseinää. Telineitä oli korotettu ja yläosan vanhan paneloinnin purkaminen pääsi alkuun. (kuva: Mika Viitanen)

Näytetään 14.06.2014_4.jpg

Mauno ja Markku valmistelemassa.(kuva: Mika Viitanen)

Näytetään 14.06.2014_1.jpg

Kohta on viimeisen seinän panelit purettu.(kuva: Mika Viitanen)


21.6.2014 Jatkettiin ikkunan pielien  ja purkamisen parissa

28.6.2014 Päätyseinän paneloimista päästiin aloittamaan ja maalaaminen etei.




Iltatalkoissa 1.7.2014 päästiin maalaamaan oikein joukolla. Maalattua seinää syntyi vauhdilla kun telineet olivat täynnä innokkaita maalareita.


Alaluokan päätyyn ei rakennettu telineitä vaan panelointia tehtiin nosturista.


Etuseinällä raavittiin ikkunan puitteet puhtaiksi ja seinää alettiin sutia


Ja välillä oli makkaran aika. Tarja ja Hilkka grillasivat makkaraa ja olivat tuoneet talkoolaisille myös muuta hyvää.



 Saara ja Markku operoivat takaseinän maaluuta Zetorin lavalta.



5.7.2014 osa maalareista siirtyi telineiltä alas maalaamaan räystäiden alle laitettavia lautoja ennen asennusta.


Mauno viimeisteli ikkunanpielien maalausta.


Takaseinällä naputeltiin smyygilautoja ikkunan pieliin.


Päätyseinän paneloinnissa päästiin vauhtiin.


Ja sittenhän oli taas ruokatauon aika ja talkooväki kerääntyi pöytien ääreen.



12.7.2014 Takaseinä oli suosittu paikka räystään alusia tehtiin ja päätyseinää paneloitiin



19.7.2014 Pekka raspasi päädyssä kattotuolien päitä ja päätylautoja.


Takaseinällä asennettiin räystäiden aluslautoja.




Päädyssä panelointi jatkui.


Ja taas saatiin pätkä seinää tehtyä


Räystäiden alusista raspattiin kattotuolien päät puhtaiksi vanhoista maalikerroksista ja niiden väliin asennettiin uudet laudat. Tässä aluset odottavat vielä maalausta.


26.7.2014 Jatkettiin räystään alusten ja maalauksen merkeissä.
 
 
 
2.8.2014 Saatiin pääty paneloitua valmiiksi ja räystään alusien teko oli jo pitkällä
 

 
Takaräystään alusten tekoa ja ikkunan pielien maalausta.
 
 
9.8.2014 Jatkettiin maalauksella ja ikkunan pielien teolla.
 
 
16.8.2014 Talkoiltiin taas etuseinän ja päädyn maalauksen parissa.
 
 
23.8.2014 Tehtiin takapäädyn räystään alusia, purettiin telineitä ja maalailtiin.
 
 
30.8.2014 Tehtiin räystään alusia.
 
 
 

 
6.9.2014 Viimeisteltiin takapäätyä ikkunoiden pielien laitolla.
 

 
Rappulipan alle kasattiin telineet ja alettiin laudoittamaan lipan alusta
 


13.9.2014 Jatkettiin etulipan alusen laudoittamista ja nurkkalautojen laittoa.




Ja saatiin laudoitus valmiiksi. Myös kannatinpalkit uusittiin.

 

Yläkerran kattolyhty sai uuden ilmeen.



 
Nyt alkaa jo näyttämään melko komealta. Vielä syöksytorvet ja loput nurkkalaudat paikoilleen...
 
 


20.9.2014 Jatkettiin takaseinällä kattolyhtyjen laudoittamisella ja ikkunapeltien laitolla.


 
 Etupuolelta saatiin purettua telineet pois ja siellä alkoi näyttämään valmiilta.


27.9.2014 valmistauduttiin kattilan vaihtoon. Myös vanha vuotava lämminvesivaraaja poistetaan koska uudessa kattilassa on lämminvesikierukka. Homma alkoi verkoston tyhjennyksellä.


Seuraava haaste oli saada uusi kattila pannuhuoneeseen. Uusi kattila valmisteltiin purkamalla kaikki ylimääräinen paino siitä pois ja nostamalla se pois lavalta.

 
Tästä alkoi sitten se haastava osuus. Ensimmäinen tiukka mutka selvitetty ja seuraavaksi rappuset vastassa.
 
 
 
Rappusista kattila laskettiin alas lankkuja pitkin taljalla jarruttaen.


 
Rappusten onnistuneen laskun jälkeen vuorossa oli tiukka mutka. Sitten saatiinkin kattila jo pumppukärryille ja mentiin noin 10 m matka rullaten. Välillä oli parin askelman rappuset, mutta ne menivät pumppukärryllä laskien.
 
 
 
 
Ulkona taas touhuttiin syksytorvien parissa.
 
 
 
 4.10.2014 Kaivettiin sadevesiviemäreitä. Tarkoituksena on saada ohjattua syksytorvista tuleva vesi kauemmaksi rakennuksesta.
 
 
Ja ei kun putkea ojaan.

 
Vähän hiekkaa putken päälle ja sitten kaivuumaat.

 
Takaseinällä olikin sitten vähän kivisempää maata.

 
Vanhan kattilan purkaminen alkaa.

 
Vanha kattila irti.

 
Vanha varaaja kuoritaan että se mahtuu ovista pihalle.



 
Nyt alkaa olemaan tilaa uudelle kattilalle. Vanha vaakahormikin piikattiin pois että kattila saadaan lähemmäksi seinää.

 
Pihassa oleva suuri kuusi havaittiin lahoksi kun siitä alkoi tippua kuoret. Kuusi päätettiin kaataa hallitusti ennen kuin se kaatuu itsestään rakennuksien tai sähkölinjan päälle. Henkilönostimella karsittiin kuusi niin korkealle kuin saatiin.

 
Kuusi katkaistiin korkealta että se mahtui kaatumaan. Tässä ihaillaan jo onnistunutta kaatoa. Nyt pihassa olisi pystyssä komea kuusen tyvi vaikka kaiverrettavaksi toteemipaaluksi.

 
 Hitsi, sehän kaatui ihan sinne minne pitikin.
 
 

11.10.2014 Päästiin asentamaan uutta kattilaa.

 
On siinä muutama putkenmutka ruuvattavaksi. Pellettipoltinkin on löytänyt paikkansa kattilan kupeesta.

 
Nyt vain odotellaan että putkesta tippuu pellettiä ja poltin saadaan päälle.


 
Ja iltapäivällä häämöttikin jo työvoitto. Pellettipoltin antoi ensimmäiset tulet uuteen kattilaan. Talvi saa siis tulla !